Mistä aloittaa viineihin tutustuminen?

Viinit ovat loputtoman mielenkiintoinen maailma, joka vie aloittelevan harrastajan helposti mennessään. Viinejä on valmistettu läpi ihmiskunnan historian ja niillä on merkittävä osuus monissa historiallisissa tapahtumissa – niin hyvässä kuin pahassa!

Viinien maailmaan sukeltaminen voi tuntua aloittelijasta hankalalta, etenkin jos eri termit ja perusasiat ovat vielä hakusessa. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa ja kysyvä ei tieltä eksy.

Alle listasimme muutamia hyviä tapoja lähteä liikkeelle ja tutustua erilaisiin viineihin sekä niiden perusominaisuuksiin. Kannattaa myös rohkeasti tutustua ruokasuosituksiin erilaisille viineille.

Maistele ennakkoluulottomasti eri tuotteita

Kaikista paras keino tutustua viineihin on maistella ennakkoluulottomasti eri tuotteita. Alkossa vieraillessasi valitse tutun ja turvallisen sijaan jokin eksoottisempi vaihtoehto! Mitä enemmän erilaisia viinejä maistelet, sitä paremmin opit mikä sopii omaan makuusi ja mikä ei.

Viinien maistelussa ja vertailussa helpottava keino on kokeilla samaan aikaan useampaa viiniä. Tällä tavalla löydät viinien erilaiset ominaisuudet ja maut. Hyvä keino on lähteä liikkeelle yhdestä rypälelajikkeesta ja ostaa esimerkiksi kahta tai kolmea samasta rypäleestä valmistettua viiniä.

Myös viinien maailmassa jaettu ilo on paras ilo – kutsu kaverit koolle ja pyydä kaikkia tuomaan mukanaan pullo tiettyä rypälelajiketta. Tämä on myös mukavan edullinen vaihtoehto siihen verrattuna, että ostaisit pullotolkulla itse tuotteita maisteltavaksi.

Opettele tärkeimmät ominaisuudet maistelemalla

Useissa viineissä toistuvat samat makumaailmat ja perusmaut. Usein makuja on esimerkiksi erilaisista marjoista, hedelmistä ja yrteistä. Kannattaa maistaa näitä tuotteita myös sellaisinaan, jotta tiedät mistä viineissä esiintyvät maut ovat peräisin.

Monissa viineissä on esimerkiksi litsihedelmän makua. Suomessa litsi ei ole yleisessä käytössä, joten kyseinen kuvaus ei kerro useimmille maistajille yhtään mitään. Käy ostamassa litsiä hyvin varustellusta ruokakaupasta ja tiedät mistä puhutaan!

Viinien perusmaut, eli happamuus, makeus ja tanniinisuus on niin ikään hyvä tuntea myös viinimaailman ulkopuolelta. Sitruunamehua maistamalla saat käsityksen happamuudesta ja vahva musta tee tutustuttaa sinut tanniinien, eli parkkihappojen maailmaan.

Makea on useimmille meistä tuttu maku, mutta halutessasi voit keittää maistelupöytään vielä vahvan sokeriliemen. Helppoa!

Tutustu viinikirjallisuuteen ja hyödynnä netistä löytyvää materiaali

Nykyisin viineihin tutustuminen on helpompaa kuin koskaan aikaisemmin, sillä netti on täynnä tietoa aiheesta. Samaan tapaan kuin varmasti suositut netin kasinosivustot, ovat myös viinit saaneet osakseen netistä paljon palstatilaa.

Moni viiniharrastaja pitää netissä omaa blogiaan, mikä lisäksi monilla maahantuojilla ja viininvalmistajilla on omia kattavia oppaitaan.

Suomalaisten suosikkisivusto Wikipedia tarjoaa myös monipuolisesti tietoa erilaisista viineistä. Kannattaa tutustua Wine for Dummies -kirjaan, joka kertoo viinien maailmasta helposti ymmärrettävässä muodossa.

Viinitietoutta tankatessasi kannattaa samaan aikaan maistella erilaisia viinejä. Tällä tavoin pääset kärryille oppimastasi käytännön tasolla.

Suomessa Viinilehti on yksi ammattilaisten suosituimmista oppaista. Viinilehti tarjoaa monipuolisesti tietoa uusista viineistä, eri tapahtumista ja kouluttaa lukijaansa yhä syvemmälle viinien pariin.

Ota rennosti ja nauti!

Monelle aloittelijalle viinien maailma tuntuu liian hankalalta, etenkin jos viineistä päätyy nauttimaan ammattilaisten seuraan. Termit voivat laittaa pään pyörälle ja nopeasti tuntuu siltä, ettei viineistä osaa muodostaa minkäänlaista omaa käsitystä.

Kannattaa siis rohkeasti maistella ja nauttia. Mitä enemmän eri viinejä maistelet, sitä paremmin pääset niiden maailmaan perille. Viininmaistelun ohessa voit nauttia vaikka perinteisten pöytäpelien huumasta – katso aina päivitetty lista parhaista pelipaikoista.

Viinejä ei kannata myöskään ottaa liian vakavasti! Viinisanasto on olemassa vain siksi, että viineistä keskustelevat osaisivat käyttää samanlaisia sanoja. Nämä eivät ole kuitenkaan kiveen kirjoitettuja – halutessasi voit kuvailla viinejä juuri niillä sanoin kuin omaan suuhusi sopii!

Viineistä keskusteltaessa kannattaa rohkeasti kertoa niistä mauista, mitä tuotteesta löydät. Viinien maku ja tuoksu ovat aina lopulta yksilöllisiä kokemuksia, eikä oikeita tai vääriä mielipiteitä ole. Mikäli muut tykkäisivät jostakin yksittäisestä tuotteesta, ei sinun tarvitse olla tästä samaa mieltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *